Kuinka järjestän sähköautoni latauksen kotona kustannustehokkaasti ja turvallisesti?

11.09.2020

Yleisin kuulemani selitys sähköauton hankkimisen esteenä on auton lataamisen hankaluus sen pysäköintipaikalla. ”Latausaseman hankkiminen ja asentaminen maksaa tuhansia euroja” ja ”taloyhtiö kieltää kaiken, koska auto syttyy tuleen”.

Sähköauton lataaminen on kuitenkin paljon yksinkertaisempaa, kuin voisi kuvitella. Olen aiemmassa kirjoituksessa kertonut eri lataustavoista, mutta pureudun nyt kotona lataamisen vaihtoehtoihin.

Omalla kiinteistöllä/omasta sähkökeskuksesta/omasta pistorasiasta

Latausratkaisua suunnitellessa tärkeintä on miettiä omaa ajoprofiilia. Mikäli ajaa päivittäin vähän -siis alle 200 kilometriä – latausratkaisuksi riittää useimmiten 1-vaiheisesta pistorasiasta lataaminen 16 ampeerin tai pienemmällä virtamäärällä. Yöllä 10 tunnin aikana auton akkuun latautuu siis noin 36kWh energiaa.Latauskaapeli

Tällainen ns. matkalatauskaapeli kuuluu useimmiten sähköauton vakiovarustukseen. Uutena kyseisen kaapelin hinnat alkavat noin 300 eurosta. 

Enemmän ajavalle kustannustehokkain ratkaisu on käyttää 3-vaihevirtaa. Useimmista autotalleista löytyy jo valmiina 3-vaihepistorasia, joka syöttää ainakin 16A virtaa. 

Tällaisesta 3-vaihepistoriastasta saa noin 11kW tehoa, jolla isompi akkuinenkin sähköauto latautuu yön aikana täyteen. 3-vaihelatauskaapelien hinnat alkavat 500 eurosta.

”Täytyyhän sinulla olla latausasema, ne tilapäiset kaapelit ovat vaarallisia!”

Matkalatauskaapelia voi käyttää jatkuvana lataustapana mikäli 

  1. pistorasia, josta autoa ladataan, on tarkistettu kestämään jatkuvaa 16A virtaa sekä
  2. latauskaapelin ohjauselektroniikkaan on asennettu B-tyypin DC-vikavirtasuojaus.
     


Voimavirta-latauskaapeli

Mikäli vikavirtasuojausta ei ole auton mukana tulevassa kaapelissa, niin suojauksen sisältäviä kaapeleita saa hankittua useista eri sähkötarvikeliikkeistä. Muutamia valmistajia mainitakseni ainakin Ratio Electric sekä TeleWell valmistavat tavalliseen 1-vaihepistorasiaan, että voimavirtarasiaan kytkettäviä latauskaapeleita, joissa suojaus on kunnossa.

Taloyhtiön hallitsemasta pistorasiasta (esim. lämmitystolppa)

Lähtökohtaisesti uudemmissa taloyhtiöissä sekä niissä, joissa sähkösaneeraus on tehty 90-luvulla tai sen jälkeen, lämpötolpat kestävät 1-vaihelatauksen aiheuttaman kuorman. 

Pysäköintialueen sulakkeiden tai sähkökaapeleiden rajatkaan eivät tule yleensä vastaan, sillä polttomoottoriauton sisätilalämmitin + lohkolämmitin vievät yhdessä lähes saman verran virtaa, kuin täydellä 16 ampeerilla auton lataaminen. Ennen latauksen aloittamista täytyy kuitenkin aina varmistaa muutama asia:

  1. Lupa taloyhtiöltä
  2. Sähköasentajan katselmus sähköjärjestelmän riittävyydestä jatkuvalle 16A virralle pistorasiasta


Lämpötolppa

Yksinkertaisin tapa ladata autoa lämpötolpasta onkin vaihtaa kellokytkimellä toimiva pistorasia jatkuvaa 16A virtaa kestävään pistorasiaan sekä energiankulutusmittariin. Tällaisia yhdistelmiä saa usealta eri valmistajalta ja lämpötolpan toisen osapuolen pistorasia säilyy tavanomaisena lämmityspistorasiana. Ohessa kuva Satmatic yrityksen valmistamasta tuotteesta, jonka hinta 345 euroa.

Taloyhtiö voi sitten laskuttaa käyttäjän ilmoituksen mukaisesti kulutetusta sähköstä esimerkiksi kerran tai kahdesti vuodessa, jolloin sähköauton lataaja ei saa muista osakkaista poikkeavaa hyötyä auton lataamisesta taloyhtiön sähköllä. 

Lämpötolppalataamiseen pätee myös aiemman kappaleen tiedot oikeanlaisesta latauskaapelista pistorasian ja auton välille.

Tehokkaampaa latausta taloyhtiössä

Mikäli ajat paljon ja sen takia saavut vajaalla akullisella illalla kotiin ja tarvitset täyden akun joka aamu käyttöösi, 1-vaiheinen lataaminen ei riitä.

Tällöin asian selvittäminen kannattaa aloittaa taloyhtiön kanssa keskustelulla. Voi olla, että sähköjärjestelmä on jo valmiiksi mitoitettu reiluksi, jolloin varsinaisen latausaseman asentaminen ei vaadi merkittäviä sähköteknisiä muutoksia. Varsinaisten latausasemien hinnat alkavat noin 600 eurosta ja siihen asennustyö päälle. 


Latausasema

Vastahankaisessa taloyhtiössä käyttäjä voi ehdottaa maksavansa itse latausaseman ja sen asennuksen. Pois muuttaessa käyttäjä voi sitten ottaa latausaseman mukaansa. Tämä voi auttaa asian etenemisessä.

Mistä liikkeelle?


Aloita omien ajotarpeittesi pohdinnalla.

Kuinka paljon ajan? Pysähdynkö aina matkanvarrella jossakin, onko siellä latauspaikkaa? Kuinka suuren osa päivästä autoni seisoo pysäköitynä omalla paikallaan? Useimmille riittää 1-vaihelataus, joka on helppo järjestää lähes joka paikkaan.