Sopiiko sähkö- tai hybridiauto sinun tarpeisiisi?
Sähkö- ja hybridiautoja näkee yhä useammin katukuvassa. Jatkuvasti monipuolistuva sähköautovalikoima houkuttelee muun muassa ekologisuutensa ja pienempien ajokustannustensa ansiosta. Sopisiko sähkö- tai hybridiauto myös sinun arkeesi? Lue, mitä tekijöitä on hyvä ottaa huomioon valintaa tehdessä.
Sähkö- tai hybridiautoa hankkiessa kannattaa miettiä ainakin auton käyttötarkoitusta, latausmahdollisuuksia ja -nopeutta, akun kokoa, ympäristökuormitusta ja hankintahinnan lisäksi kustannuksia, jotka muodostuvat käytössä.
Hybridi toimii helppona siirtymänä täyssähköön
Polttomoottoriautosta suora siirtyminen sähköautoiluun voi tuntua suurelta loikalta, sillä se vaatii jonkin verran perehtymistä ja uuden opettelua. Näissä tilanteissa hybridi on hyvä ja helppo valinta, jonka avulla sähköllä ajaminen tulee tutuksi kuin itsestään. Myös tilanteissa, joissa auton lataus on epävarmaa, voi hybridi olla sähköautoa parempi valinta bensamahdollisuutensa ansiosta.
Mikäli taloudessa on kaksi autoa, on toisen vaihtaminen sähköön pienemmän kynnyksen takana, sillä mahdollisuus bensalla ajamiseen on edelleen olemassa. Monesti taloudessa siirrytään lopulta kokonaan sähköiseen ajamiseen, kun sähköautojen helppous ja edut huomataan käytännössä. Monissa sähköautoissa, ja osassa hybrideistä, on arkea helpottavia toimintoja, kuten esilämmitys- ja viilennysmahdollisuudet. Järjestelmiä on mahdollista usein ohjata matkapuhelimella, jolloin toiminnot voi asettaa päälle helposti kotisohvalta.
Vinkit sähkö- ja hybridiauton valintaan ja autoiluun:
- Selvitä akun koko – kuinka monta kilometriä sähköllä on mahdollista ajaa ilman latausta ja vastaako tämä omia tarpeitasi
- Huomioi akun latausnopeus – selvitä, onko autossa pikalatausmahdollisuutta ja huomioi sen teho
- Takuita on erilaisia ja ne kattavat eri asioita – ota selvää, millainen takuu autoon kuuluu ja huomioi, että käytettyyn autoon on mahdollista saada lisäturva
- Pohdi realistisesti auton koon ja ominaisuuksien tarve – kun mietit huolellisesti omia käyttötarpeitasi, kuten ison takakontin ja auton kiihtyvyyden merkitystä, et maksa turhasta
Akun koon selvittäminen on yksi tärkeimpiä ja kriittisimpiä asioita sähköautokaupoilla. Pohdi omaa arkiajoasi ja valitse auto, jonka akku kykenee tarvittaviin kilometreihin. Älä luota sokeasti valmistajien lupaamiin kilometrimääriin, sillä erilaiset sääolot, kuten räntäsade vaikuttavat akun kestoon. Lisäksi akun latausnopeus on oleellinen auton valintaan vaikuttava tekijä. Nopea pikalataus ei ole itsestäänselvyys, joten sen olemassaolo kannattaa varmistaa, etenkin, jos tarkoituksena on tehdä pidempiä reissuja.
Sähköllä säästöä auto- ja ympäristökuluihin
Ensisilmäyksellä korkeat sähköautojen hinnat voivat säikäyttää, mutta tarkempi perehtyminen hankinta- ja kulutuskustannuksiin osoittaa, että loppupeleissä sähköllä ajava selviää halvemmalla kuin polttomoottoriauton kuski. Polttoainekulujen ohella säästöä tulee myös korjaustoimenpiteissä, sillä sähköautojen yksinkertaisuus bensa-autoihin verrattuna vähentää huoltojen tarvetta. Sen lisäksi, että rahaa säästyy, sähköautoilu on ympäristöteko ja parhaassa tapauksessa autoon ladattava sähkö on edullista, ellei jopa ilmaista, kotimaista ja ekologista. Myös akkumateriaalit pystytään hyödyntämään lähes kokonaan uusiokäytössä, mikä lisää sähköautoilun ympäristöystävällisyyttä. Mitä aikaisemmin sähköön vaihtaa, sitä vähemmän päästöjä tuottaa. Sähköisistä kilometreistä kiittävät niin lompakko kuin luonto.
Valitse auto omien ajotarpeiden pohjalta
Uutta autoa hankkiessa on tärkeintä miettiä auton realistista käyttötarkoitusta ja sillä ajettavia matkoja. Kuinka tärkeitä ominaisuuksia suuri takakontti tai nopea kiihtyvyys todellisuudessa ovat? Kun pohdit omia käyttötarpeitasi huolellisesti, et maksa turhasta. On hyvä pitää mielessä, että sähköautoja ei löydy vielä kaikkiin käyttötarpeisiin tai joissain tilanteissa hankintahinnat kohoavat korkeiksi. Jos arjessa on esimerkiksi tarvetta peräkärryn tai asuntovaunun vetoon ja haluaa auton kohtuuhinnalla, on hybridi hyvä valinta. Täyssähköautovalikoima on kuitenkin kasvanut vuosien mittaan ja autoja löytyy moniin tarpeisiin, kuten isoille perheille. Tarjontaa kannattaakin aktiivisesti seurailla ja tuoda omat toiveensa rohkeasti esiin autokaupoilla.
Autolle.comin sähköautovalikoima liikuttaa ekologisesti niin lyhyillä kuin pitkillä matkoilla. Tutustu kattavaan sähköautovalikoimaan ja löydä tulevaisuuden menopelisi!
Autolle.com – Liikuttavaa autokauppaa