Hyvää ja rauhallista joulua

20.12.2019

Kiitos, asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme, kuluneesta vuodesta!

Olemme taas tänä vuonna saaneet tuhansia uusia asiakkaita, mikä mahdollisti sen, että voimme auttaa avun tarpeessa olevia perheitä. Järjestimme julkisen haun, missä lupasimme tarjota jouluapua viiteen perheeseen hakemusten perusteella. Valituille perheille tarjosimme joululahjat, ruokalahjakortin sekä joulukuusen. 




Apua jouluun

Tänä jouluna halusimme tarjota apuamme haastavassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Joulu on tärkeä perhejuhla, mutta kaikilla perheillä joulun järjestäminen ei kuitenkaan ole aina mahdollista syystä tai toisesta. Valinta avuntarvitsijoiden kesken ei ollut kivuton, sillä hakemuksia tuli valtavasti. Jokainen hakija olisi kaivannut apua jouluun, mutta meidän oli tehtävä vaikea valinta hakijoiden kesken. On työttömyyttä, sairautta, yksinhuoltajuutta jne., joka on monen tavallisen perheen arkipäivää.

Osalla tilanne on kestänyt vuosia pitkäaikaissairauksien myötä, jollakin se on iskenyt yhtäkkiä onnettomuuden tai puolison kuoleman myötä. Raskas elämäntilanne kärjistyy erityisesti jouluna, jolloin vähästä ei jää enää mitään joulun järjestämiseen. Saapuneiden hakemusten perusteella teimme lopulliset valinnat perheistä, joille apua tänä jouluna annetaan.

Näihin perheisiin oli kasautunut kaikkea aikaisemmin mainittua - työttömyyttä, monisairautta niin vanhemmalla/vanhemmilla kuin lapsillakin sekä yksinhuoltajuutta. Soitettuamme perheille reagointi oli hämmennystä ja ilonkyyneleitä. Murhe, mitä tulevasta joulusta oli kannettu, pyyhkiytyi pois. Nämä perheet saavat tästä joulusta iloisen muiston ja hetken hengähdystauon arjen haasteiden keskellä. Kiitos, asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme, että olitte mahdollistamassa tämän jouluavun!

Perheenäidin palaute

Tässä erään apua saaneen perheenäidin palaute: ''ISO KIITOS koko sydämestäni meidän perheen puolesta! Tämä ilta on mennyt pienessä shokissa itkien, mutta onnen ja helpotuksen kyyneleitä! On niin sanaton olo, kun tuntuu että pelkkä kiitos on liian pieni sana. Te mahdollistitte meidän perheelle joulun, mitä meillä ei muutoin olisi ollut mahdollista järjestää. Jokaiselle lapselle löytyi toivelahjat ja meillä tulee olemaan ikimuistoinen joulu. En malta enää edes odottaa aattoa. Niin se stressi ja suunnaton huoli mureni kertaheitolla pois. Halaan näin virtuaalisesti ihan teistä jokaista nöyrän kiitollisena. Aattona kun lapset avaavat lahjojaan ja nautimme kaikista ihanista joulun herkuista, voitte olla varmoja että tulette olemaan ihan meidän jokaisen ajatuksissa silloin, KIITOS! <3 Ajatuksin ja lämmöllä, Jutta (nimi muutettu)'' 

Mm. näihin elämäntilanteisiin tarjoamme jouluapua tänä vuonna: 

Sairaseläkkeellä oleva kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti ja nuorimman lapsensa omaishoitaja haki apua joulujärjestelyihinsä. Autokolarissa vammautumisen takia hänelle oltiin suunnittelemassa jo kymmenennettä leikkausta. Lapsista vanhin sairastaa jatkuvaa lääkitystä vaativaa astmaa, keskimmäinen lapsi on kuulu- ja kehitysvammainen, nuorin lapsi on vaikeasti kehitysvammainen sairastaen autismia ja epilepsiaa. Perheellä on paljon sairaalakuluja, joten perheellä ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Äiti toivoi voivansa valmistella lapsilleen ikimuistoisen joulun. 

Velkajärjestelyissä elävä munuaissyöpää sairastava kahden lapsen vuosi sitten leskeksi jäänyt yksinhuoltajaäiti kaipasi apua joulujärjestelyihinsä taloudellisesti ja henkisesti vaikeassa elämäntilanteessaan. Syöpähoidot oltiin aloittamassa juuri ennen joulua. Edelleen miehensä hautakiveä osamaksulla maksava äiti ei ollut vielä kyennyt kertomaan sairaudestaan lapsilleen, sillä tietoa lasten tulevaisuudesta ei ollut. Äidille lastensa murheen seuraaminen oli vaikeaa ja hän toivoi näkevänsä yhtenä päivänä lastensa ilon.

Huonosti voiva perheenisä halusi mahdollistaa joulun perheelleen. Vanhan työtapaturman vuoksi hänen jalkansa oli leikattu useamman kerran ja jouduttiin jäykistämään juuri joulun alla. Hän on ollut työttämänä tai sairaslomalla yli kymmenen vuotta työtapaturman jälkeen. Kivut jalassa ovat kovat, mutta isän henkinen kipu oli vielä kovempi perheen haastavan tilanteen vuoksi. Perheen koulua käyvä lapsi on koulukiusattu perheen köyhyyden tähden.  Raskaanaoleva äiti on jäänyt juuri työttömäksi, ja perhe elää toimeentulotuella turvautuen leipäjonoon. Perheessä on sairauksia, mikä aiheuttaa ylimääräisiä kuluja. Kaikki ylimääräinen raha menee lääkkeisiin, joten ruokavalio ei ole monipuolinen. Vaatteet ostetaan kirpputoreilta ja koti on kalustettu kierrätyskalusteilla. Isä toivoi perheelleen joulua, mistä ei puutu ruokaa eikä tarvi laskea voiko ottaa perunan vai kaksi.

Perheenäiti toivoo perheelleen yhtä stressitöntä ja huoletonta päivää. Erityisperheessä on viisi lasta ja jokaisella perheessä on haasteensa ja vaikeutensa. Kahdella pienimmällä lapsella on monimuotoiset kehityshäiriöt ja oppimisvaikeudet. Nuorimmalla on autistisia piirteitä ja kehitysvammadiagnoosi. Teini-ikäisistä lapsista nuorin on sairastunut psyykkisesti kärsien masennuksesta, ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä, yksi toipuu vuosia kestäneestä rajusta kiusaamisesta johtuvasta syömishäiriöstä ja itsetunto-ongelmista. Vanhin lapsi sairastaa epilepsiaa eikä hänellä ole lainkaan ystäviä. Äiti odottaa työkyvyttömyyseläkettä kärsien masennuksesta ja sosiaalisista peloista. Mies tekee lyhennettyä työviikkoa lasten kuntoutusten, terapioiden ja lääkärikäyntien vuoksi sekä omien selkä- ja polvi- sekä käsivamman takia. Perhe on ollut vuosia toimeentulotuen pikäaikaisasiakkaita. Vuokranmaksu on kaksi kuukautta jäljessä, perheellä on suunnattoman vaikeaa tulla taloudellisesti toimeen. Äidin toive oli, että ehkä joulun enkelit ja tonttuset kuulevat äidin hätähuudon jossakin, jos hän riittävän kovaa huokaisee.

Siunattua ja rauhallista joulunaikaa toivottaen

Autolle.com